Menu

Ohjaajat

Jokaisessa ryhmässä on leireillämme kaksi ohjaajaa, vastuullinen pääohjaaja ja avustava apuohjaaja. Pääohjaajalta edellytämme aina täysi-ikäisyyden lisäksi vankkaa kokemusta lapsiryhmien ohjaamisesta joko seuratoiminnasta tai vastaavilta liikunnallisilta leireiltä. Myös apuohjaajalle lasten kanssa toimimisen on oltava entuudestaan tuttua. Selvää on, että kaikki ohjaajamme ovat reippaita ja sporttisia esikuvia lapsille!

Leiriemme ohjaajat ovat käyneet läpi yhtenäisen koulutuksen, jossa käsitellään Liikuntaleirien tavoitteet, ohjelma, yhteiset pelisäännöt sekä toimintaohjeet erilaisissa, haastavissakin tilanteissa.

Leirillä on ryhmien ohjaajien lisäksi aina paikalla leirivastaava, joka on vastuussa koko leiripaikasta ja toimii huoltajien pääasiallisena yhteyshenkilönä. He ovat Liikuntaleiriemme konkareita, joilta ei mene sormi suuhun vaikeissakaan tapauksissa, oli kyse sitten sääntöjen noudattamisesta tai mahdollisista haavereista. Leirivastaavamme pitävät huolta, että leiri etenee suunnitelmien mukaan ja ilmapiiri leirillä on positiivinen ja turvallinen.

Historia

Liikuntaleirejä on järjestetty pääkaupunkiseudulla vuodesta 1999 lähtien, ja vuodesta 2005 lähtien leireillemme on osallistunut joka vuosi reilusti yli 1000 lasta. Parina ensimmäisenä vuonna leirit järjestettiin vain Laaksolahdessa, mutta suuren kysynnän ja erinomaisen palautteen innoittamana leirejä järjestetään nykyisin peräti seitsemässä eri paikassa Espoossa.

Liikuntaleirien menestys perustuu asiantuntevien ohjaajien ja monipuolisen ohjelman lisäksi pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä leiriläisten että vanhempien kanssa. Toivomme jatkossakin saavamme uusia ehdotuksia ja palautetta kehittääksemme Liikuntaleireistä yhä paremman kokemuksen jokaiselle lapselle. Erityisen tärkeää meille on säilyttää hyvä ja luotettava maineemme hauskojen ja turvallisten lasten liikuntaleirien järjestäjänä.

Vuosien varrella leiriohjelmamme on pelattu ja leikitty läpi eri paikoilla ja eri ryhmissä lukemattomia kertoja ja sitä uudistetaan joka vuosi vastaamaan yhä paremmin kunkin leiripaikan ja ikäryhmän ominaisuuksia. Tiedämme kokemuksesta, mitä hyvä, hauska, innostava ja turvallinen leiriohjelma vaatii.

Ammattitaitoiset ohjaajamme ovat hienojen puitteiden ja monipuolisen ohjelman ohella koko toimintamme kulmakivi. Alussa ohjaajat olivat pääosin Espoon Tennisseuran omia valmentajia, mutta leiripaikkojen määrän kasvaessa otimme joukkoomme myös monien muiden lajien eksperttejä. Kiinnitämme ohjaajien valinnassa erityistä huomiota kolmeen tekijään: luotettavuuteen, ammattitaitoon ja kokemukseen lasten parissa työskentelystä.

Ensi kesänä leirit ovat varmasti edellisten vuosien tapaan täynnä iloisia kasvoja. Mukana on sekä vanhoja konkareita että uusia innokkaita leiriläisiä, jotka haluavat aloittaa kesälomansa perinteisellä Suomen parhailla liikuntaleireillä.

Banner Laaksolahti 2003

Tavoitteet

Tavoitteemme Liikuntaleireillä on tarjota jokaiselle osallistuvalle lapselle positiivisia urheiluun liittyviä kokemuksia ja edistää lasten hyvinvointia. Tavoitteisiin päästäksemme:

- Annamme lapselle mahdollisuuden omalla tasollaan kokeilla mahdollisimman montaa erilaista liikunnallista peliä ja tutustua uusiin lajeihin leikkimielisessä ja turvallisessa ympäristössä.

- Noudatamme leireillä yhteisiä pelisääntöjä, vaalimme innostavaa ryhmähenkeä ja kunnioitamme hyviä käytöstapoja, jotta jokaisella leiriläisellä olisi leiriviikolla viihtyisä ja turvallinen olo.

Asettamiemme tavoitteiden saavuttamisesta vastaavat kokeneet leirivastaavamme, jotka ovat koko leiripäivän ajan tavoitettavissanne puhelimitse tai henkilökohtaisesti leiripaikalla. Ohjaajammekin juttelevat mielellään leirin tapahtumista ennen leiripäivän alkua 9:00 ja taas päivän päätteeksi 16:00 jälkeen.

Uskomme, että leirimme vastaa sekä lasten että vanhempien odotuksiin moninkertaisesti. Mikäli ensimmäinen leiripäivä on kuitenkin mistä tahansa syystä pettymys eikä leirin jatkaminen sen jälkeen enää huvita, palautamme maksetun leirimaksun kokonaan.

Ruokailu

Leireillä tarjoamme kaikille noin klo 11-12 lounaan, johon kuuluu lämmin ruoka, erilaisia vihanneksia ja ruokajuomaksi mehua.

Välipalatauko on leirillämme noin klo 14. Tällöin voi syödä joko omia eväitä tai tilata meiltä ilmoittautumisen yhteydessä 20 euron hintaan välipalan, joka sisältää päivittäin erilaista pikkupurtavaa ja hedelmän. Tyypillinen välipala on esimerkiksi pari karjalanpiirakkaa juustolla + omena.

Erityisruokavaliot

Kaikki lounaaksi ja välipalaksi tarjottavat ruoat sopivat vähälaktoosista ruokavaliota noudattaville lapsille, eli vähälaktoosisesta ruokavaliosta meille ei tarvitse mainita erikseen.

Ilmoittautumislomakkeella voitte kertoa meille kaikista muista lapsenne mahdollisista erityisruokavalioista. Saadessamme tiedon etukäteen voimme tarjota lounaalla mm. täysin laktoosittoman, täysin maitoproteiinittoman tai gluteenittoman ruokavalion, tai esimerkiksi sian- tai naudanlihaa sisältämättömän tai muunlaisen kasvisruokavalion.

Välipalalla emme valitettavasti pysty ottamaan kaikkia erityisruokavalioita huomioon, vaan valittavana on erityisruokavalioista ainoastaan joko täysin laktoositon vaihtoehto tai lihatuotteeton vaihtoehto.

Kaikki lounasruokamme ovat täysin pähkinättömiä, mutta välipalaksi ei ole mahdollista tilata täysin pähkinätöntä vaihtoehtoa. Mikäli lapsenne on allerginen pähkinälle, mutta voi kuitenkin syödä "saattaa sisältää / käsitelty samoilla välineillä" -tuotteita, voitte tilata välipalan, kunhan mainitsette ilmoittautumislomakkeen ruokavalio-kentässä että pähkinäallergia on lievä ja että tuollaiset tuotteet sopivat. Korvaamme tällöin pähkinää varsinaisena ainesosana sisältävät välipalatuotteet toisilla.

Erityisruokavalioihin liittyviä tarkennuksia varten tai halutessanne lähettää meille liitteitä voitte ottaa ilmoittautumisen jälkeen myös yhteyttä sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Alustava leirien lounaslista 2025

MA Spagettilihavuoka
TI Kinkkukiusaus
KE Nakkiperunamuusi
TO Lohikiusaus
PE Lihamakaronilaatikko

Ohjelma

Leirien ohjelma on suunniteltu jokaiselle ikäryhmälle erikseen sopivaksi. Koska pienemmätkin leiriläisemme kokeilevat samoja lajeja kuin vanhemmat pelurit, olemme suunnitelleet lajeista eri ikäisille sopivia harjoituksia ja pelimuotoja. Viikon leiriohjelmamme korostaa yhdessä tekemistä ja kisailemmekin pääasiallisesti joukkuelajeissa.

Pelaamisen pitää olla kaiken ikäisille ja kokoisille lapsille hauskaa ja mielekästä - onnistumisen elämykset ovat jokaiselle lapselle tärkeitä! Taitavimmatkin lajien harrastajat saavat vastusta lajeihin viimeistään ohjaajistamme, jotka takuuvarmasti osallistuvat lasten peleihin ja leikkeihin mukaan.

Jaamme osallistujat etukäteen mahdollisimman tasaisiin ikäryhmiin ottaen tarkasti huomioon varausjärjestelmäämme kirjatut kaveritoiveet. Ajoissa eli viimeistään noin viikkoa ennen leirin alkua esitetyt toiveet saamme toteutettua 100% varmuudella, kunhan samaan ryhmään toivottu kaveri osallistuu leirille.

Ikäryhmiä on leiripaikan tiloista ja ilmoittautuneiden määrästä riippuen tyypillisesti kolmesta kuuteen. Alla yhden päivän esimerkkiohjelma kolmelle ikäryhmälle A-C:

klo Ryhmä A (6-7 -v) Ryhmä B (8-9 -v) Ryhmä C (10+ -v)
9:00 Jalkapallo Sähly Tennis
10:15 Sulkapallo Ultimate Koripallo
11:30 Ruokailu Ruokailu Ruokailu
12:15 Rauhallisia leikkejä Ohjattu rentoutuminen Kevyitä pelejä
12:45 Yukigassen Tennis Sulkapallo
14:00 Välipalatauko Välipalatauko Välipalatauko
14:30 Tennis Kinball Lippupallo
15:45 Yhteisohjelma Yhteisohjelma Yhteisohjelma
16:00 Päivä päättyy Päivä päättyy Päivä päättyy